Koskaan ei tiedä kuka tulee käymään

Kirjoittanut Lippe Santapukki, julkaistu Sommarö-Seuran vuosikirjassa 2003

Oli pimeääkin pimeämpi elokuun sunnuntaiyö, ja kaatosade oli karkottanut ne vähätkin naapurit, jotka olivat sinnitelleet loppukesän koleudessa. Naapurini Heikki Rissanen pirautti minulle juuri ennen lähtöään, että heillä hiippaili joku outo ”latino” ja kun mieheltä oli kysytty, kenen vieras hän oli, hän oli häipynyt liukkaasti metsään. No lupasin pitää silmäni auki siltä varalta että ”latino” eksyy meille.

Puolenyön tienoilla havahduin siihen, että joku liikkui kuistillani ja ajattelin, että se on lihava supi tai kettu. Ihmettelin kuitenkin kuistin natinaa ja vilkaisin ulos. Hämmästyin kun näin alatalollamme valot; siskothan olivat lähteneet kaupunkiin illalla.

Sitten pelästyin, sillä näin jonkun huppupäisen miehen kävelevän alatuvassa. Hän penkoi lipastoja ja kaappeja ja kiskoi sängystä liinavaatteet. IIK! Sydämeni alkoi takoa, hengitys vinkua ja paniikki sai vallan. Yritin kuumeisesti miettiä lähintä naapuria ja soitin Vuorioille. Siellä vastaaja piippasi, että jätä viesti äänimerkin jälkeen! Sitten muistin, että Eki ja Ghita Leino Ison Lehtisaaren puolella ovat varmasti kotosalla. Uninen Eki vastasi puhelimeen ja sanoi, että nyt pitää soittaa poliisille ja heti.

En uskaltanut vieläkään sytyttää valoja, ettei voro keksisi, että ylätalolla on elämää. Kelloradion valossa lattialla räpläsin hätäkeskuksen numeron ja selitin tilanteeni. Minua neuvottiin pysymään sisällä ja luvattiin lähettää poliisit paikalle. Annoin Leinojen numeron ja kerroin että Eki hakisi poliisit Sävasta.

Alatalossa tupatarkastus jatkui. Kiikaroin voroa ikkunasta nalleni takaa. Välillä huppupää tuli ulos ja seisoi pihalla sähkölampun kanssa, isokokoinen tumma mies. Odotin kauhulla sitä hetkeä, kun hän tulisi ylätalolle ja tajusin, etten pääsisi ikkunoista pakoon.

Äkkiä alatalon ulkokello pärähti soimaan. Poliisit soittivat, että pitää pysyä sisällä ja he ovat pian perillä. Katsoin ulos ja näin, kuinka joku juoksi puutarhassamme ja pinkoi vauhdilla läpi marjapuskien.

Eki Leinon saavuttua parin poliisin kanssa voro oli jo kadonnut. Etsimme poliisien kanssa kaikki lähirannat, vajat, mökit – mitään tai ketään ei löytynyt. Missä vene, jolla mies oli tullut?

Leinot kertoivat, että myös he olivat nähneet päivällä jonkun tumman kaverin, joka oli rantautunut kömpelösti purjeveneellä Sumpparin lahdelle, ja sukellellut purjeveneen potkuria tai köliä. Veneen hän sai kiinnitettyä Säynevirtojen laituriin. Säynevirrat tulivat mökilleen vasta sunnuntai-iltana myöhään ja luulivat venettä jonkun mökkiläisen vieraan purreksi. Kävimme poliisien kanssa Säynevirtojen laiturilla katsomassa venettä. Se oli tyhjä, ja Säynevirroilla paloi valo. Luulimme venettä heidän poikansa purjeveneeksi.

Tällä välin myös merivartijat ehtivät Suomenlinnasta paikalle nopealla kumiveneellään. Läpi yön etsimme mutta lopulta apuvoimat lähtivät ja jäin taas yksin. Hain puuvajasta halkaisukirveen turvakseni ja kääriydyin nalleni kanssa peittojen alle.

Aamulla Leinot soittivat, että merivartijat ja poliisivene olivat Säynevirtojen rannassa ja tumma kaveri käsiraudoissa heidän välissään. Selvisi, että myös Säynevirta oli ihmetellyt, kuka oli tuonut purjeveneen heidän laituriinsa. Kun veneen kippari oli aamulla kiivennyt kuin orava lupaa kysymättä heidän talonsa ulkoseinällä ja kiinnittänyt johdon ulkopistorasiaan, epäilyt olivat heränneet. Soitto poliisille vahvisti, että laiturissa oleva vene oli varastettu perjantaina Hietalahdesta.

Mies oli espanjalainen ammattivaras, joka oli tullut Suomeen Tallinnan kautta jo heinäkuussa. Huvitti, kun toinen poliiseita oli yöllä epäillyt pääni terveyttä kun olin sanonut, että mies oli varmasti latino.

Jälkeenpäin jo naureskelimme siskoni Avan kanssa ryöstön eri vaiheita. Varas oli syönyt keittiössämme juustovoileipiä kymmenien posliinilehmien tuijottaessa häntä syyttävästi ja sängyssä nukkui pehmoaasi. Varas etsi vaatteita märkien tilalle, mutta saattoi löytää vain naisten hepeneitä. Voro oli myös mennyt saunalle pesulle – siisti mies – ja nukkunut sen pesuhuoneessa yönsä. Lauran kammarissa varas oli hiustupsusta päätelleen lyönyt päänsä yläsänkyyn ja pudottanut lukulasinsa sängylle, ilmeisesti soimaan rämähtänyttä ulkokelloa pelästyessään. Nyt raasu ei enää voi lukea vankilassa Rosvolaakson sanomia. – iHola!